Mistä lisää jaksamista (tai tunteja) arkeen? Lue vinkit ja jaa omasi!

Kaikki ovat varmaankin kokeneet jossain elämänsä vaiheessa sen tunteen, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Syyt löytyvät usein turhan hektisestä arjesta, jonka eri osa-alueiden tehtävälistat ovat kasvaneet liian pitkäksi. Itse olen itseasiassa syksystä lähtien kipuillut kyseisen asian kanssa enemmän tai vähemmän, ja välillä tuntuu että arki on yhtä selviytymistaistelua. Ongelmahan ei suinkaan ole se, että joutuisin tekemään itselleni epämieluisia asioita, vaan se, että olen haalinut itselleni liikaa kaikkea innostavaa puuhaa! Eli suomeksi, vastaan “kyllä” kaikkeen mielenkiintoiselta kuulostavaan asiaan, ja mietin vasta jälkeenpäin että mitähän tuli luvattua. En halua pettää kenenkään luottamusta, tai aiheuttaa tilannetta jossa minulle ei enä tarjoutuisikaan hienoja tilaisuuksia.

Tässä tilanteessa taakka alkaa kuitenkin olla melko raskas kannettavaksi, ja sitä mukaan kun saan tehtäviä listan alkupäästä yliviivattua, ilmaantuu loppupäähän uusia rivejä. Kuitenkin tiedostan, etten todellakaan ole asian kanssa yksin, ja olen siitä onnekas, että hommaa riittää. Olisin VARMASTI paljon ahdistuneempi, mikäli tehtäviä hommia ei olisi lainkaan. Silloin olisin tehnyt jotain pahasti väärin. Stressi ja päälle puskevat aikataulut ovatkin yksi nykyajan vitsauksista, ja niille löytyy myös tehokkaita lievityskeinoja. Tässä kolme omaa, tärkeintä vinkkiäni (joista osaa olen tähän mennessä noudattanut tuskallisen huonosti, mutta joihin aion nyt tehdä ryhtiliikkeen) arjen jaksamiseen, olkaa hyvät:

Säännöllinen liikunta

Vaikka rättiväsyneenä liikunta saattaa tulla ihan viimeisenä mieleen, kannattaa silti antaa sille mahdollisuus. Liikunnan jälkeen tunnet itsesi varmasti virkeämmäksi! Sohvan pohjalla makaaminen ei missään nimessä anna lisää energiaa, vaan päinvastoin. Se tekee veltoksi, ja edistää alakuloista mielialaa. Pitkän työ- tai koulupäivän jälkeen itselleen voi sallia pienen lepohetken, mutta ei kannata antaa sen venyä liian pitkäksi. Olen itse yhden jos useammankin kerran asian todennut: urheilu todella antaa uskoa huomiseen, ja kohottaa mielialaa aivan uskomattoman paljon. Jo tieto siitä, että teet jotain hyvää kehollesi piristää kummasti.

 Muihin vertaaminen ei auta

Jos olet todella kiireisessä elämänvaiheessa, ja tunnet että koko ajan olisi jotakin tekemistä, pahinta mitä voit tehdä, on verrata itseäsi muihin. Ulkopuolisen silmään toisen päällekkäiset projektit ja kuviot saattavat nimittäin näyttää siltä, että ne sujuisivat kuin vettä vaan. Tästä tulee itselleen helposti alisuoriutunut olo. Tosiasiassa tämä toinen henkilö kipuilee asioiden kanssa yhtä paljon kuin sinäkin. Lopeta vertailu, ja keskity tekemään oma parhaasi niissä puitteissa kun voit. Toki ihmisluonteet vaikuttat stressin- ja paineensietokykyyn, mutta loppupeleissä kaikilla meillä on yhtälailla omat taakkamme kannettavana. 

Yöuniin kannattaa suhtautua vakavasti

Myös tämä saattaa kuulostaa ajatuksena mahdottomuudelta, mikäli aika on kortilla. Itse olen ollut pahimman luokan yöunista pihistelijä koko elämäni, varsinkin nyt viimeaikoina kun arki on ollut tooodella hektistä. Yhden erittäin väsyneen, ja paljon pilkkimistä koulun penkillä sisältäneen päivän jälkeen kuitenkin päätin, että tästä lähtien alan nukkua enemmän. Niin tein, ja kyllä se vaan vaikuttaa oloon ihan uskomattomalla tavalla. Juttuhan on loppupeleissä hyvin looginen, sillä mitä virkeämpi olet, sitä tehokkaampaa työtä pystyt tekemään. Jos valvot yömyöhään tekemättömien tehtävien parissa, et varmasti ole tällöin tehokkaimmillasi. Sen jälkeen nukut aivan liian vähäiset yöunet, jonka seurauksena olet myös seuraavana päivänä väsynyt, etkä saa sen enempää aikaiseksi. Kannattaa siis malttaa lopettaa hommat siinä vaiheessa, kun aivotoiminta ei enää tuota muuta kuin z-kirjaimia ajatuskuplaan, ja aloittaa rentoutuminen hyvällä omalla tunnolla. Tehojen lisääntymisen voi todella huomata nopeastikin. 

Vaikka nämä asiat saattavat olla aivan päivänselviä kaikki, kannattaa niihin suhtautua enemmänkin muistutuksena. Älä siis sivuuta tätä tekstiä niin että “joo joo”, vaan oikeasti urheile, lopeta vertailu ja nuku. Se auttaa.

Jakakaahan tekin pliis omat vinkkinne siihen, kuinka jaksatte arjen myllerryksessä? Laitetaan hyvä kiertämään!

Aivan ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s